Cora 2/2018

www.corarefinish.fi 2 / 2018  3 2  CORAREFINISH 2 / 2018 TUNNISTA TEKIJÄT Vauriokorjauksen työprosessissa on monia työvaiheita ja niiden joukossa kaksi selkeästi tunnistettavaa osatekijää: aika, jolloin työskentelemme vauriokorjattavien autojen kanssa sekä aika, jolloin jostain syystä vain odotamme, emmekä tee tuottavaa työtä. Myös jälkimmäisessä tilanteessa voi silti olla kyse lisäar- voa tuottavasta ja tarpeellisesta vaiheesta. Jos se ei sitä kuitenkaan ole, tulisi meidän tunnistaa tämä hukka ja ryh- tyä tarvittaviin toimiin sen poistamiseksi. Oikein hyödynnetty toiminnanohjausjärjestelmä antaa yrityksille todellisen asiatiedon ”mututuntuman” sijaan. Asiatietoa, joka joskus voi olla hyvinkin yllättävää. Cora Refinish Oy työskentelee yhdessä vauriokorjausmaa- lausta tekevien yritysten kanssa muun muassa näiden vertailutietojen keräämiseksi asiakasyrityksiämme hyö- dyntävään käyttöön. Tule sinäkin mukaan jatkuvasti kasvavaan yritysten ryh- mään, jotka voivat verrata läpimenonopeuttaan, tehok- kuuttaan sekä tulostaan yhdessä muiden alalla toimivien kollegoiden kanssa. Seuraa PPG:n ProcessManager -toiminnanohjausjärjestel- män uutuuksia ja ota rohkeasti yhteyttä, niin kerromme lisää. Antoisia lukuhetkiä, Tom Sandell Cora Refinish Oy Tunnista tekijät VauriokorjausEXPO 13. - 14.4.2018 Kaikki hyöty irti ProcessManagerista ProcessManagerin uudet ominaisuudet Suomen johtava teollisuusmaalaamo erottuu edukseen Onkomaalauskammiomaalaamosi pullonkaula? Mirkan kiillotusaineet Oletko jo testannut PPG:n uusia D8175 ja D8131 kirkaslakkoja? PPG:n kuultavien sävyjen korjausmaalaus Cora Akatemian kevään 2018 koulutukset Premium-työpöytä nyt tarjoushintaan ProcessManager -seminaari Levillä 3. - 6.5.2018 Ruskamaraton ja ProcessManager -seminaari Levillä 1. - 2.9.2018 - ilmoittaudumukaan! Uusi tekninen tukihenkilö Coranmyynti- tiimiin RapidMatch Go - uusi spektrofotometri PPG:ltä Porin PPG-myymälästä alan parhaat tuotteet kaikkiinmaalauskohteisiin Esittelyssä asiakkaidemme Finixa-suosikkeja Unilux-kevätkampanja Finixa-kittikampanja 02 03 06 07 08 09 10 11 12 13 14 15 16 Tässä numerossa: 4 6 TTS TYÖTEHOSEURA järjes- ti Rajamäellä, Nurmijärvellä, 13. - 14.4.2018 VauriokorjausEXPO -messut . Kyseessä oli korikorjauksen ja maalauksen ammattitapahtuma, jonka luvattiin tarjoavan messuvie- raille muutakin kuin esitteitä. Lu- paukset lunastettiin ja messuhallit täyttyivät työn äänistä, kun esitte- lijät ja messuvieraat testailivat lait- teita. Tapahtumassa vieraili noin 700 alan ammattilaista. ”Järjestäjinä olemme erittäin tyytyväisi tapahtumaan. Tällä het- kellä koulutuksen murroksessa nä- emme yritysten kanssa tehtävän yhteistyön entistä merkittäväm- pänä ja pyrimmekin aktiivisesti kehittämään tätä yhteistyötä alal- la toimivien yritysten ja maahan- tuojien kanssa. Tapahtuman saa- ma palaute oli meille vahva viesti yhteistyön jatkamisen ja kehittä- misen puolesta, ja kiitämmekin upeita yhteistyökumppanei- tamme, jotka mahdollistivat tämän tapahtuman”, tote- aa TTS autoalan asiakkuus- päällikkö ja korikorjauk- sen asiantuntija Mikko Kittelä . Cora Refinishin osaston vetonaula oli Suomessa ensiker- taa esillä ollut PPG:n Vauriokorjauksen ammattilaiset ja asiantuntijat kokoontuivat TTS:lle Autot valmiina ProcessManager -esitystä varten. Cora Events Vaurikokorjaus EXPO -messut 13. - 14.4.2018 täysin automaattinen sekoitus- kone . Kuvassa konetta asentamas- sa Fillon Technologiesin Jérôme Le Hyaric ja Cora Refinishin Jar- no Miikkulainen . Myös ProcessManager -toi- minnanohjausjärjestelmän esi- tys herätti runsaasti kiinnostus- ta. Käyttäjäkokemuksistaan kertoi paikan päällä Tero Julkunen Au- tomaalaamo Julkuselta . Näistä ja muista messuilla esi- tellyistä tuotteista ja laitteista ker- romme lisää lehtemme seuraa- valla aukeamalla. Tero Julkusen kokemuksista ProMa:n käytöstä kerromme lehden sivuilla 6-7.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=