Cora 3/2018

www.corarefinish.fi 3 / 2018  5 4  CORAREFINISH 3 / 2018 sekä noin 200 maalin loppumises- ta johtuvaa lisäsekoitusta. Jatkos- sa Daisy Wheel saa ahkeroida kaik- ki nämä 2 000 sekoitusta vuodessa. ”Daisy Wheelin tuoma ajansääs- tö yhdessä sekoituksessa on noin 10 minuuttia, jolloin vuodessa aikaa säästyy noin 335 tuntia. Laitteen ansiosta maalareilla on siis vuo- dessa lähes 9 viikkoa enemmän ai- kaa tehdä työtä. Samaa laskukaavaa käyttäen ajansäästö euroiksi muu- tettuna on noin 30.000 euroa.” Investointi siis voi maksaa itsen- sä takaisin jo vuodessa. Selivaaran mielestä suurin käytännön haas- te on, että vapautunut aikaresurssi saadaan hyödynnettyä järkevästi. ”Saadun aikasäästön edellytyk- senä tietysti on, että maalarit teke- vät säästyneellä ajalla jotain muuta hyödyllistä, eivätkä vain pyörittele peukaloitaan sillä välin, kun kone tekee värit. Se on kuitenkin sitten ihan toimipaikka- ja yrityskohtai- nen ongelma”, tuumii Selivaara. Automaattinen Daisy Wheel -sekoituskone on herättänyt suurta kiinnostusta auto- maalausalalla. Kiinnostuksen myötä Suomeenkin saatiin ensimmäiset kaksi tilausta kesäkuussa, Poriin ja Hauki- putaalle. Ensimmäinen Daisy Wheel asennettiin ja otettiin käyttöön elokuussa Auto- maalaamo ja kolarikorjaamo Selivaara Oy:llä Porissa. Rahoitusmahdollisuus laitehankintaan DAISYWHEEL KOULUTUKSEN TUKENA Oulunseudun ammattiopiston (OSAO) automaalareita kouluttavaHaukiputaan yksikkö otti oman Daisy Wheel -värien- sekoituskoneensa käyttöön syyskuussa. Haukiputaan yksikössä koulutetaan automaalareita perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoon. Perustut- kinnossa opiskelijat ovat pääasiassa päiväopiskelijoita. Ammatti- ja erikois- ammattitutkintoa suorittavat opis- kelijat ovat yleensä jo työelämässä. ”Meillä on kovat odotukset Daisy Wheelin suhteen. Toivomme, että lai- te tukee koulutuksiamme ja avaa entistä enemmän yritysyhteistyötä ja -koulutuksia”, toteaa OSAO:n au- tomaalauksen opettaja Harri Käpylä. Yritysyhteistyö painottuu opiskelijoiden harjoitteluun ja yritysten henkilökunnan koulutukseen, joko lisäkoulutuksella tai tutkintotavoitteellisella koulutuksella. ”Meillä on erittäin hyvät suhteet sekä paikallisiin yrityksiin että koko Pohjois- Suomen yrityksiin. Jos Kärpät on puo- len Suomen jääkiekkojoukkue, niin me olemme puolen Suomen kouluttaja. Kiinnostava osa-alue on niin ikään yh- teistyövakuutusyhtiöidenkanssa.OSAO kouluttaa heidän henkilökuntaansa ja vastavuoroisesti vakuutusyhtiöiden edustajat käyvät kouluttamassa opis- kelijoitavakuutusyhtiöidentoiminnasta. Tärkeimmät perusteet Daisy Whee- lin hankintaan kouluttajan näkökul- masta ovat Käpylän mukaan ajan ja materiaalin säästö sekä halu olla edelläkävijä koko Suomessa. ”Laskelmieni mukaan investointi säästää työaikaa 6–10 minuuttia per sekoitus ja sävymallien maalaami- sessa saavutetaan lisäksi huomatta- va materiaalin säästö sävytarkkuu- desta tinkimättä”, Käpylä perustelee. Käpylä kiittää Coran ammattitaitoista henkilökuntaa Tom Sandellia, Rauno Huopaista ja Jani Salmista erinomai- sesta asiakaspalvelusta ja yhteistyös- tä kyseisen laitteen hankintaan liittyen. ”Laitteen hankintapäätöstä pohjustet- tiin pitkillä keskusteluilla ja laskelmilla Jani Salmisen kanssa.” Kuvassa Jomala Bil & Lackservicen maalari Anders Nordqvist ja D8175 kirkaslakkaa pin- taan saanut puskuri! Daisy Wheel -pioneerit Automatisointi on tavoittanut automaalauksen AUTOMAALAAMO ja kolarikor- jaamo Selivaara Oy on vuonna 2000 perustettu täyden palvelun kolarikorjaamo ja maalaamo, jon- ka toiminta on sittemmin laajentu- nut Selivaara Group -konserniksi. Kaikki vauriokorjaukseen liittyvät työt toteuttaa edelleen Automaalaa- mo ja kolarikorjaamo Selivaara Oy. Scandia Rent -autovuokraamotoi- mintaa hoitaa Selivaara Group. Selivaaralla asiakas saa apua va- hinkoilmoituksen tekemisestä ja vahinkotarkastuksesta lähtien. Vaurioitunut auto voidaan hakea hi- nausautolla ja palauttaa asiakkaal- le, kun työ on valmis. Yritys hoitaa kaikki vauriokorjaukseen liittyvät työt. Maalaustyötä tekeviä on kuu- si henkilöä ja peltiseppiä kaksi. Yri- tyksellä on kaksi nykyaikaista USI -maalauskammiota ja modernit nel- jän auton esikäsittelytilat. Vuodes- sa tehdään reilut 1 800 työtä, joista kertyy liikevaihtoa noin 1,3 miljoo- naa euroa, josta maalauksen osuus on 65-75 prosenttia. Yrityksen omistaja Antti Seli- vaara päätti hankkia oman Daisyn- sä säästölaskelmien jälkeen, mutta osittain myös kokeilunhalusta. ”Suurin yksittäinen hankintaan vaikuttanut tekijä on ajansäästö. Hankintapäätökseen vaikutti kui- tenkin myös kokeilunhalu; voiko tekniikka korvata ihmistä värien se- koituksessa? Sävytarkkuus on sit- ten kolmas päätökseen vaikuttanut tekijä”, Selivaara listaa perusteluita. ”Daisy Wheel kykenee kymmenker- taiseen tarkkuuteen manuaaliseen sekoittamiseen verrattuna.” Tästä syystä Selivaaran mukaan myös materiaaleja todennäköises- ti säästyy. ”Nyt on mahdollisuus tehdä sävytarkkuudesta tinkimät- tä hieman pienempiä määriä maalia ja ikään kuin kokeilla riittääkö väri, kun ennen on aina tehty isompi sat- si jotta varmasti riittää, koska väri- en uudelleen sekoittaminen kestäisi kuitenkin verrattain kauan ja oikean sävyn loppuminen kesken kaiken vaikeuttaisi työtä.” Sävytarkkuuden lisäksi yksi Daisyn keskeinen etu on, että se va- pauttaa maalareiden työaikaa värien sekoittamisesta muihin työtehtä- viin. Selivaaralla tehdään vuodessa noin 1 500 sävynsekoitusta ja noin 300 sekoitusta värimallia varten, PPG:N LANSEERAAMA UUTUUS AJONEUVOJEN korjausmaala- usala on murroksessa, kuten koko autoala. Tälläkin alueella uusi tek- nologia ja uudet ratkaisut tuovat mahdollisuuksia, joista aiemmin on osattu vain uneksia. PPG:n Envirobase High Perfor- mance -järjestelmä perustuu pa- tentoituun mikrogeeliteknologiaan ja tarjoaa värisävynhallinnan kor- keimmalla mahdollisella tarkkuu- della. Mikrogeeliteknologian ansi- osta Envirobase-värit eivät painu pohjaan, eivätkä tarvitse sekoitinta. Siksi automaattinen sekoituskone toimii erinomaisesti PPG:n tuottei- den kanssa käytettynä. Pohjoismaiden ensimmäiset automaattiset PPG Daisy Wheel - väriensekoituskoneet asennettiin vuonna 2015 Ruotsiin, edelläkävi- jöinä Widells Bilplåt ja Attraco. Norjan yksi merkittävimmistä PPG Daisy Wheel -käyttäjistä on Bertel O. -Steenin Mercedes Benz -vauriokorjaamo, jossa 16 maala- ria vastaa läpimenosta yli 130 työn viikkovauhdilla. Nyt joukkoon ovat liittyneet Suomen ensimmäiset Daisy Wheel -käyttäjät Selivaara Group ja Oulun- seudun ammattiopisto (OSAO). CORA REFINISH OY tarjoaa asiak- kailleen joustavia tapoja tehdä inves- tointeja, joiden avulla maalaamo saa otettua käyttöönsä tuottavuutta ja kannattavuutta parantavia välineitä. Sinun ei siis tarvitse sitoa heti omaa pääomaa, vaan parantunut tuotta- vuus maksaa investointisi. Daisy Wheelin hankkiminen ra- hoituksella on tästä loistava esi- merkki. Rahoituksella laitteen kuu- kausihinta jää alhaiseksi, ja pääset ottamaan hyödyn vapautuvasta työ- ajasta heti käyttöösi. Vieläkö mietit ja sekoitat? Tartu puhelimeen ja ota yhteyttä Cora Re- finish Oy:hyn, niin laskemme kus- tannuksen haluamallesi maksuajalle. Ruotsissa 13 Tanskassa 10 Norjassa 13 Saksassa peräti 190 VUONNA 2018 PPG DAISY WHEEL -KÄYTTÄJIÄ

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=